Syy II: Kirkko on äitini

Jumala ei voi olla Isäsi, ellei kirkko ole äitisi.

Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Ylempi lainaus on varhaiselta kirkkoisältä Cyprianukselta. Jälkimmäisen tietää varmasti jokainen.

Moni tämän maailman meno (jos tällainen leikillinen raamatullinen viittaus tässä sallitaan) on tarttunut hurskaimpiinkin kristittyihin. Yksi tällainen asia on länsimainen individualismi. Individualismi on monella tapaa kristilliselle uskolle haaste, koska kristillinen usko on yhteistä uskoa. Seurakunnassa en usko minä, vaan me uskomme. Ensisijaisesti haaste on seurakunnan "maallistuneiden" jäsenten kohdalla. Maailmankuvaamme ei oikein enää sovi, että uskoisimme jotain, mikä on lähtöisin meidän ulkopuoleltamme. Maailmankuvaamme ei oikein sovi, että uskoisimme jotain, mikä annetaan meille, enkä itse oivaltaisi sitä ensimmäisenä. Tässä kirjoituksessani haluan kuitenkin puuttua toiseen vakavaan ongelmaan: uskovaisten individualismiin.

Kirkko elää tällä hetkellä monella tapaa epävarmoja aikoja. Jäsenillä on jos minkäkinlaisia toiveita kirkon tulevasta suunnasta. Monet uskovaiset ovat turhautuneet kirkon epävakaaseen menoon ja ovat jättäneet kirkon. Hetkinen, mistä tässä on kyse?

Jos jätän kirkon, jätän sen yhteisön, johon minut on kastettu. Jätän yhteisön, jonka kautta pelastus on minulle luvattu. Ymmärrän hyvin, että kristillisestä yhteydestä luovutaan uskon puutteen vuoksi. Nykyään on yhä voimistuva trendi, että oma usko onkin niin vahva, että sen takia erotaan. Olen tästä kehityksestä erittäin huolestunut.

Kirkko on vajavaisten ihmisten yhteisö. Kirkon hyvyys ei ole kiinni kirkon jäsenten hyvyydestä. Kirkon siunaus ja hyvyys tulee kirkon päältä, joka on Kristus. Yhä useampi uskovainen ei kuitenkaan halua enää kuulua kirkkoon. Osa kirkosta eroamisestaan huolimatta jatkaa yhteyttään omassa kirkollisessa viitekehyksessä toimivassa ryhmässä: herätysliikkeessä, rukouspiirissä... Osa jättää kokonaan kirkollisen yhteyden ja alkaa irrallisena käydä eri tilaisuuksissa. Ajatuksissa saattaa olla, että oma uskohan se on tärkein. Kolmantena ryhmänä on ihmiset, jotka ovat löytäneet uuden hengellisen kodin kirkon ulkopuolelta ja eroavat kirkosta siksi. Käyn seuraavassa lyhyesti läpi näkemykseni näistä kolmesta tapauksesta.

Ajattelen, että kirkkoon kuuluminen ei ole ensisijaisesti kuulumista organisaatioon tai instituutioon. Kyse on kuulumisesta siihen yhteisöön, missä kaksi tai kolme on koolla Herran nimessä. Kirkko on se puu, joka yhdistää nämä yhteisöt - oksat - toisiinsa. En siis oikeastaan ymmärrä ensimmäistä tapausta ollenkaan. Jos kirkollisessa viitekehyksessä toimiva on tyytyväinen omaan kirkon sisällä toimivaan yhteisöönsä, on kirkosta eroaminen väärinymmärrys. Silloin ihminen paperilla eroaa siitä yhteydestä, jossa hänellä on hyvä olla.

Toinen tapaus - henkilö joka jättää kirkon ja jää ajelehtimaan eri ryhmien väliin - on kuin orpolapsi. Hän on jättänyt äitinsä ja etsii maailmalta tälle korviketta, sitoutumatta silti mihinkään.  Kolmannen tapauksen kohdalla minulla ei ole paljoa huomautettavaa. Silloin ihminen muuttaa kodista toiseen.  Itse kuitenkin olen sen verran jääräpää, etten kotiani vaihtaisi edes parempaan, jossei kodissani ole nyt vähintään hometta...

Kasteessa uskova kaiken muun hyvän lisäksi liitetään seurakuntaan. Kun uskova eroaa seurakunnastaan, hän jättää tuon yhteisön, johon hänet on kasteessa liitetty. Minut on kasteessa liitetty kirkkoon. Uskon, mutta vaikka joskus epäilen, voin aina luottaa siihen, että minä epäilyksestäni huolimatta kuulun Kristuksen omiin. Onhan minut liitetty hänen yhteisöönsä, enkä ole hänen luotaan lähtenyt, vaikka epäilisin. Jos nyt olen niin erinomainen, että lähtisin tästä yhteisöstä, voin tuntea olevani Jeesuksen oma, kun uskon. Mutta entäs sitten, kun minä epäilen? Mikä tekee minusta silloin kristityn? Oppimme mukaan usko pelastaa. Jumalan lahjoittama usko. Jumala lahjoittaa uskon seurakunnan kautta, käyttäen välineenä kastetta, saarnaa, ehtoollista, kristittyjen välistä yhteyttä yms. Jos epäilen, enkä edes kuulu kristittyjen joukkoon, olen irrottautunut siitä mihin kasteessa minut liitettiin. Voinko tällöin luottaa pelastukseen? Minä en kyllä voisi.

Kehotan kaikkia kristittyjä kuulumaan johonkin seurakuntaan. Jos elämäntilanteesi on tällä hetkellä sellainen, ettet kuulu seurakuntaan vaikka uskot, kehotan rukoillen löytämään itsellesi kodin mahdollisimman nopeasti. Ihminen on kuin lehti ja Kristus on kuin puun runko. Lehti ei ole suoraan kiinni rungossa, vaan lehti on kiinni oksassa, joka on kiinni rungossa. Oksassa on paljon muitakin lehtiä ja puussa on paljon muitakin oksia. Tuo oksa on seurakunta ja runko on oksan synnyttänyt. Millainen lehti menee oksasta toiseen? Sellainen lehti, joka on tuulen vietävissä.

Kirkko on minun äitini. Minä kuulun kirkkoon. Jos joskus tekisin päätöksen, että luopuisin kirkosta, olisin kirkossa kuitenkin niin pitkään, kunnes löydän paremman vaihtoehdon johon sitoutua. Kristityn ei ole hyvä olla irrallinen - se on vaarallista.

Jeesus sanoi omillensa: Pysykää vain minussa, oikeassa viinipuussa elävinä oksina. Oksa ei voi irrallansa kantaa yhtään hedelmää, eikä kukaan itsestänsä löydä mitään elämää. Jeesuksesta yksin vuotaa uusi voima, elämä. Oksa hedelmänsä kantaa, koska puu on elävä. Synti tekee työtään meissä, omantunnon haavoittaa, estää hyvän kasvamista, uskon voimaa kuluttaa. Tuoreet oksat viinipuussa Herra hoitaa, puhdistaa, jotta oksat kantaisivat hedelmää taas runsaampaa. Jos ei joku Jeesuksessa aina pysy uskossa, pois hän kuolee viinipuusta kuivuneena oksana. Pysykäämme viinipuussa toisiamme lähellä. Herra Jeesus omiansa ei voi koskaan hyljätä.

(virsi 180 - Leonard Typpö)